” Koen olevani etuoikeutettu ja rakastettu, kun elämässäni on aina ollut kuin kaksi äitiä. Vaikka verellistä yhteyttä teistä toisen kanssa ei välissämme ole, se ei ole koskaan haitannut. Tänään huomaan, että muistutan teistä kumpaakin. Sinulta olen saanut tahdonvoiman ja sisun elämää varten ja sinulta taas herkkyyden ja huumorintajun ja keveyden elämää kohtaan. Kumpaakin teistä rakastan ja kummallekin teille olen niin kiitollinen kaikesta tästä. On hetkiä jolloin yhteiset muistot nuoruudesta saavat hymyilemään vielä tänäänkin ja hetkiä jolloin haluaisin, että elämä voisi pysähtyä tähän hetkeen kun olette kumpikin tässä. Kiitollisuus on se mikä nousee ensimmäisenä esiin kun mietin teitä kahta.” Kippis!
Viime viikonloppu oli ihana. Sain viettää koko päivän näiden itselleni tärkeiden ihmisten seurassa. Kirsikkana kakun päällä oli se, että myös velipuoleni pääsi pitkästä aikaa paikan päälle. Joka ei hänkään ole samaa vertaa ja lihaa, mutta tunneside välissämme on vähän sama kuin sisaruksilla. Vietimme lapsena aikaa paljon yhdessä. Ja oli aivan mahtavaa, että hän halusi yllättää ja tulla luokseni. Vietimme vähän kuin syntymäpäiväni etkoja. Monesti jopa mielessäni hämmästelen sanontaa, mulla on synttärit mutta en halua juhlia sitä, että olen jo näin vanha! Juu, olisi ihanaa olla ikinuori. Mutta omissa juhlissani en juhli sitä, että tulee vuosi lisää. Vaan sitä, että saan taas yhden ihanan tekosyyn pyytää ne tärkeimmät hetkeksi kanssani parantamaan maailmaa. Tänä vuonna ajattelinkin juhlia syntymäpäivääni kolme kertaa. Aloitin nyt ja jatkan parin viikon päästä.
Työvuosi alkaa olemaan lopuillaan. Olen paljon pohtinut miten haasteellinenkin tämä vuosi on kokonaisuudessaan ollut. Viime syksynä tuli jo ensimmäisen kerran olo, että on pakko ottaa kuin happea. Opiskeluni kautta olen saanut aika monta kertaa sukeltaa tunnetasolla kuin ihoni alle. Kohdannut aika kipeitäkin asioita menneisyydestä ja käsitellyt sen kautta myös omaa suruani ja tietynlaista ikäkriisiäkin ja tunteita jotka ovat nousseet esiin sen kautta. Opin tästä työvuodesta paljonkin. Mm sen, että olen oppinut tunnistamaan itsessäni väsymyksen ja päästämään tarpeeksi aikaisin irti. Monesti se irti päästäminen muodostaa jo itsessään yhteyden tunteisiin. Olen oppinut myös hengitykselläni säätelemään omaa jaksamistani ja laskemaan kierroksia ennen kuin alan tunnetasolla tuntemaan tiettyjä tunteita. Lomani alkaa olemaan nurkan takana. Oma fiilikseni on tällä hetkellä levollinen ja onnellinen.
Syksyllä puhaltavat uudet tuulet. ❤️
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.