Toissa päivänä tuntui kuin yhdessä yössä olisi kadonnut värit. Se ihana väriloisto ja aurinkoiset päivät. Tilalle tuli harmaus, vesisade ja pimeät aamut. Se pimeys sotkee aivojen melatoniinin eritystä. Aivot eivät ehdi tottua ääripäästä toiseen menoa. Huomaan, että jaksan ihan hyvin. Se osittain johtuu 100 mikrogrammasta D-vitamiinia, jota joka aamu otan aamupalan yhteydessä. Unet kuitenkin muuttuvat taas erilaisiksi joinain öinä. Nukkumaan mennessä ei uni tule heti, tai sitten nukahdan mutta heräilen öisin tai aamulla liian aikaisin. Ensimmäistä kertaa viime yönä pitkään aikaan. Huomasin, että ajatukset saivat sydämen lyömään kiivaammin. Samoin tunsin kuinka kuuma aalto vyöryi ylitseni. Pyörin ja kääntelehdin. Lopulta nousin sängystä, suljin silmäni ja hengitin. Rauhoitin kehoani ja ajatuksissani toistin mantraa, että kaikki on hyvin. Menin sänkyyn ja nukahdin. 

Ollessani entisessä ensimmäisessä parisuhteessa. Jouduin viikonloppuisin usein heräilemään öisin. Mieheni kulki ravintolasta toiseen ja soitteli ja lähetteli viestejä öisin. Jouduin usein pelkäämään öisin nukkuessani. Yöt olivat levottomia ja pitivät sisällään huolta ja stressaavia ajatuksia. Loppuun palamisen seurauksena taas kävin läpi myös unettomuuden. En osaa sanoa, kumpi pahensi kumpaa. Ahdistus unettomuutta, vai unettomuus ahdistusta. Se oli vain niin pelottavaa. Kesti pitkään, että opin olemaan stressaamatta unettomuutta. Ja kesti hetken, että opin hyväksymään ajatuksen. Että aina uni ei tule, mutta selviän silti ja kaikki on hyvin vaikka nukuinkin huonosti. Ihmisen elämään kuuluu jaksoja jolloin nukumme huonommin. Elämään kuuluu myös unen rikkonaisuus ja katkonaisuus ja on todistettu asia, että jo yli kolmekymppisenä aivojen melatoniinin tuotanto heikkenee. Ja unen laatu huononee. Elämäntavoillamme voimme kuitenkin auttaa aivojamme jaksamaan paremmin ja elämänvalinnoillamme edesauttaa unen tulemista. Pakottamalla uni ei kuitenkaan tule. Olen itse yrittänyt myös paljon pohtia onko lapsuudessani tapahtunut jotakin, mikä on saanut minut pelkäämään pimeää? Voiko pimeää pelätä tiedostamatta sitä itse? Voiko keho yhdistää unesta heräämisen johonkin lapsuuden tapahtumaan? Vai onko todella kyseessä vain kehon muistijälki burnoutista. Sekä aivojen tottuminen pimeeseen vuodenaikaan?

Niin tai näin. Olen kuitenkin iloinen. Iloinen siitä, että nukahdin ja sain itseni rentoutumaan. Kehoni on jumissa. Selkä kipuilee ja jännitys juontaa muistoista. Tiedän sen. Joka vuosi tähän aikaan kehoni muistaa. Nyt teen töitä kehoni kanssa. Opettelen rakastamaan ja hyväksymään ja kuuntelemaan kehoani. Tänään liikun, saunon ja hengitän. Juon illalla kamomillateetä, otan mangnesiumia ja koitan taas keskittää ajatukseni hengittämiseen. Ja edelleen, hoen itselleni tuota lausetta että kaikki on hyvin! Onneksi huomenna on viikonloppu. Ystäväni kanssa on ihania suunnitelmia. Ja toivon, että tuleva yö mahdollistaa nämä suunnitelmat. Nukun ainakin pidempään ja samaan aikaan menen unille kuin eilen. Ihanaa viikonloppua kaikille ! (: Nauttikaa, niin minäkin.