Tuli tänään mieleeni, että paljon täällä olen kirjoittanut uhri ja selviytyjä asetelmasta. Mikä saattaa kuullostaa vieraalle, sellaisesta ihmisestä ketä ei terapiassa ole koskaan käynyt. Ajattelin, että ehkä olisi hiukan viisasta avata näitä termejä. 

" Ihmisiä, miehiä ja naisia, on kahdentyyppisiä. Kukin valitsee itse, haluaako olla uhri vai selviytyjä. Uhrin aseman valinneet ovat antaneet päätösvallan oman elämänsä suhteen muille ja kulkevat virran mukana. Uhrina on toisaalta helppoa olla: sen sijaan että päättäisi omista asioistaan itse, on helpompi valittaa omaa surkeuttaan ja syyttää siitä muita ihmisiä tai vallitsevia yhteiskuntaoloja. Uhrilla on kyllä siivet, mutta ei uskallusta lentää.

Toinen ihmistyyppi, selviytyjä, haluaa itse vaikuttaa siihen, millainen hänen elämästään tulee. Selviytyjällä on uhria kivisempi tie kuljettavanaan, sillä hän joutuu elämänsä aikana luopumaan, ottamaan riskejä, lähtemään, häviämään, aloittamaan jälleen kerran alusta ja ennen kaikkea ottamaan vastuun itsestään ja tekemisistään. Selviytyjä rakentaa kuitenkin itse oman elämänsä ja käyttää siipiään." 

Ennen loppuunpalmista koin olevani mitä suuremmissa määrin uhri. Pidin itseäni kyllä selviytyjänä ja samaan aikaan syytin maailmaa ja  muita ihmisiä pahasta olostani. Silti, oli vaikea lähteä ja hypätä täysin tuntemattomaan. Loppuunpalmisen alussa putosin ja luovutin. Paljastin sisimpäni ja myönsin itselleni että yksin en jaksa. Pikku hiljaa, pala palalta aloin kokoamaan elämääni uudestaan kasaan. Sisällä oleva selviytyjä nosti päätään ja halusi taistella. Voitettuani elämäni kovimman taistelun. Aloin kovalla tahdolla vahvistamaan selviytyjän asemaa. Unohtaen sen että pelkästään selviytymällä väsyn uudestaan. Koska kortilla on aina se toinen puoli. Haluan selvitä ja olla selviytyjä. En kuitenkaan halua selviytyä suorittamalla tätä elämääni. Niin, että herkkyys sisimmässäni  jää kuulematta. Koska vain olemalla uhri uskallan pyytää apua. Ja uskallan olla myös heikko. Ja haluan olla myös selviytyjä jolla on se rohkeus ja kyky uskaltaa lähteä sinne epämukavuusalueelle ja kohdata asioita, joiden ylittämistä ei koskaan ole uskaltanut ajatella. Juuri siksi, että on ajatellut liian turvallisuushakuisesti. Joskus ihminen tarvitsee kriisin, että uskaltaa tehdä suuren siirron ja ottaa riskin. Vanhasta kiinni pitäminen kun on turvallista ja hyppy uuteen aiheuttaa pelkoa. Elämällä on lopulta kuitenkin kyky kantaa!

Jos annan vain toiselle elämässäni näistä kahdesta enemmän jalansijaa. Silloin tulee ristiriita. Ja stressi elimistössäni nousee. Ja toisen ääni jää kokonaan kuulematta. Jos opin elämään elämääni niin, että muistan näiden kummankin asian hyvät puolet olevan siellä kämmenissäni ja voin tarvittaessa ristiä ne kokonaisuudeksi. Silloin kuljen itseni kanssa käsi kädessä. Minulla on rohkeus elää ja poistua pois jos minun ei ole hyvä olla. Asettaa myös rajoja elämälleni ja kuulla sitä sisäistä lastani ja sen kaiken kautta uskallan olla myös heikko. Ja pyytää apua jos en itse pärjää.