Mietin eilen illalla, että toisaalta pitäisi olla onnellinen siitä, että voi tuntea ahdistusta ja pelkoakin. Ne kertovat, että maailmassa on vielä asioita ja joista välitän. Myös nukahtaminen vaatii sen, että välittää itsestään. Nukahtaminen lopulta edellyttää luovuttamista ja hellittämistä. Päästän irti, olen nöyrä ja annan unelle luvan tulla. Pelkkä ajatus siitä, että jos en nyt nukahda ja uni ei tule saa aikaan  sen, että uni karkaa pois. Kuten tunteet, myös uni voi muuttua viholliseksi, kun sitä pyrkii hallitsemaan tiukasti. Itselleni on ollut vaikeita hyväksyä se, että jos en hyväksy jotakin tunnetta ja esitän tyyntä, tunteen tunnollinen vaste jää päälle. Se laittaa kehon autopilotoinnin hälytystilaan ja stressihormonit pitävät silloin kehon herillä. Näin kehon reaktiot, ajatukset ja tunteet pitävät yllä tilaa, jolloin nukahtamista ei tapahdu. 

Olen viimeisen kuukauden aikana tehnyt töitä itseni kanssa, että kohtaan peloista omalla kohdallani suurimman unettomuuden pelon. Oikeastaan vasta nyt tiedän, että minulla on olemassa sellainen pelko. Vaikka kuusi vuotta tätä matkaa on tehty. Olen tiennyt, että olen herkkä reagoimaan unella, mutta se, että pelko on niin suuri, että sitä on ollut vaikea kohdata. Se pelko on ollut ollut niin suuri, että kaikilla poppaskonsteilla olen yrittänyt pitää sen poissa elämästäni. Sitä ei olisi, jollei loppuunpalaminen olisi aikoinaan nostanut esiin unettomia öitä. Nyt olen raottanut tuon pelon ovea ja nostanut tuon asian uudestaan esiin. Terapiassa sanoin, että tämä on asia mikä mun täytyy käsitellä ja hyväksyä. Jopa maalauksen maalaaminen tunteesta ja unesta tuntui aluksi vaikealta. Koska tiesin, että sen jälkeen tunteet nousevat taas yöllä esiin ja jouduin ne kohtaamaan uudestaan, 

Olen yrittänyt ajatella, että en ole uneton, olen vain vähäuninen tiettyinä hetkinä ja kausina. Life kaupan myyjä sanoi minulle, että naiseuteen kuuluu se, että unen rakenne muuttuu. Ihan jokaisella meistä. Unesta tulee silloin kevyempää ja heräilyt kuuluvat asiaan. Samoin ne kuumat tuntemukset. Tärkeintä on oppia hyväksymään ja ajatella, että se on kaikilla naisilla edessä. Se on osa tätä vanhenemista. Ja olla nöyrä unen edessä ja hoitaa ja vaalia sitä ja hyväksyä ja käsitellä tunteet. 

Omalla kohdallani olen herkkä reagoimaan toisen tunteisiin. Mutta en huomaa, että oma yhteys tunteisiin on katki. Empatiasta ja toisten miellyttämisestä kun saa sitä kiitosta. Siihen on työssäkin niin helppoa kuin huomaamatta mennä. Täyttää sitä tunnetta, mistä ehkä itse on jäänyt vaille. Vaikka lopulta kyky olla empaattinen ja myötätuntoinen itseä kohtaan on avain hyvälle unelle ja terveydelle. ❤️