Olen kasvanut paljon. Välillä sitä ihmettelee ja miettii, että miksi piti kulkea sellainen tie päästäkseen tähän missä on nyt. Niin paljon olen muuttunut ihmisenä. Oppinut näkemään asiat eri tavalla.
Nykyisin en enää meinaa ymmärtää ihmisiä ketkä näkevät elämässään asiat aina negatiivisen kautta. Huomaan, että kiinnitän paljon huomiota siihen miten ihmiset esittävät asioita. Some on mielestäni tästä oiva esimerkki. Siellä nostetaan asioita esiin tavalla jossa haetaan vikaa muista. Kirjoitetaan asioista ottamatta vastuuta itse. Terapia on opettanut itselleni tärkeän seikan. Se seikka on ottaa vastuu omasta elämästä. Kun itse kirjoitan someen jotakin, otan vastuun itsestäni. En kirjoita sinne arvostellen muita ja hakien hyväksyntää toisten kautta sanoilleni. Lopulta tämä on minun elämä ja se miten muut elävät ei lopulta ole olennaista oman elämäni kannalta. Usein mietinkin jakojeni suhteen Facebookissa sitä puhunko itseni vai muiden kautta. Miten se rakentaa itseäni jos arvostelen toista. Mitä toisten jaot lopulta pitävät sisällään? Mitä ihminen yrittää kertoa, jos arvostelee heitä ketkä liikkuvat paljon tai liian vähän? Mikä on viestin sanoma jos itse kirjoittaa rasistisuutta vastaan ja samaisessa viestissä haukkuu perussuomalaiset idiooteiksi? Tai suureen ääneen kirjoittaa asioista haukkuvaan sävyyn ja samaan aikaan ei itse omassa elämässään ole valmis seisomaan sanojensa takana ja tekemään asioiden eteen yhtään mitään.
Aivoja voidaan kouluttaa. Näkemään asiat juurikin sen kautta mikä elämässä on hyvin. Jokaisella meillä on hyvät ja huonot päivämme. Jos itse haluan vapauttaa Facebookin seinän kaikelta ikävältä, se ei tarkoita että elämäni olisi aina yhtä juhlaa. Mutta jos jakojeni suhteen jaan vain pahuutta ja negatiivisuutta, samaan aikaan lisään myös omaa ahdistustani. Maailma on muuttunut. Mutta tähän muuttuneeseen maailmaan mahtuu myös niitä kauniita hetkiä ja asioita mitkä meillä tälläkin hetkellä on hyvin. Enkä tällä tarkoita sitä, että aina pitäisi olla hymy huulilla. Tarkoitan sitä että tunteet pitää käsitellä, mutta ottaa vastuu omasta elämästä.
Olen itse luonut itselleni kysymyksen. Minkä kysyn itseltäni aika usein. Se kysymys kuuluu, mitä tästä lopulta itse hyödyn? Ja jos en hyödy ja pysty tekemään asialle mitään. Kysyn uuden kysymyksen mitkä ovat mahdollisuuteni? Ja seuraavaksi pohdin onko tämä ajatusmalli itselleni hyödyllinen vai itseäni kuluttava ajatusmalli. Joka lopulta ehkä jatkuessaan vain vaikeuttaa elämääni. itse haluan nähdä mahdollisuuksia. Ja olen todella kiitollinen että olen niitä oppinut näkemään. En ole enää se ketä jaksaa koko ajan valittaa miten huonosti asiat ovat, vaan olen se ketä yrittää muuttaa asiat mahdollisuuksiksi. Ja tehdä asioille jotakin. Jos en asioille pysty mitään tekemään, teen kaikkeni että hyväksyn ne sellaisina kuin ne ovat.
Tähän viikonloppuun onkin Ne kysymykset liittyneet sanan joka muodossa. Stressi ja sen käsittely on se asia minkä jouduin opettelemaan aivan uudestaan loppuunpalmisen jälkeen. Ja tähän viikonloppuun on liittynyt stressiä ja paljon myös niitä onnen hetkiä. Ne onnen hetket nitoutuivat siihen hetkeen kun eilen ensimmäistä kertaa koko vuorokauteen istahdin sohvalle ja katsoin ympärilleni ja sanoin, kaikki on valmista. Ennen tuon sanan sanomista oli pakattu ja purettu monta kymmentä laatikkoa ja jätesäkkiä. Kannettu ja tyhjennetty. Niin siivottu ja riidelty. Kun väsyn ensimmäinen reaktio on se, että yritän purkaa sitä pois kiukuttelemalla. Seuraavaksi tekisi mieli alkaa itkemään. Sitä en nyt tehnyt. Nyt päästin hetkeksi ajatuksen tasolla kaikesta irti. Suljin silmäni ja hengitin. Ja hetken päästä taas jatkoin. Purin tunteitani myös kiukuttelemalla. Sanoin ääneen, että suututtaa koska olen niin poikki. Se tuntui jopa jollain tapaa auttavan. Illalla muistin palkita itseni. Saunoin ja hengitin.
Nyt kaikki alkaa olemaan valmista. Uusi elämä, uusi koti . Nyt tuntuu hyvältä! Sanoin eilen miehelleni, me selvisimme. ❤️ Elämän muutokset ovat oikeastaan parhaita mahdollisia hetkiä opettella sitä oman elämän hallintaa. Vaikka elämässä myllertää, voi silti pysyä rauhallisena ja luottaa että oma veneeni ei kaadu. Vaikka välillä ehkä tuntuukin että se keinuu ja saa pitää laidoista kiinni ....
" Aina en voi olla oma paras itseni. Annan itselleni anteeksi, etten ole täydellinen."
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.