Viime viikolla olin terapiassa, istuntoni alkoi sillä, että terapeuttini sanoi, että nyt aletaan hiljalleen jo prosessoimaan ajatusta, että viikottainen terapia loppuu. Hänen mielestään olen toipunut hyvin,se mitä olen tänään, ei ole enää sitä mitä olin ennen. Olen muuttunut, kasvanut ja herkistynyt elämälle. Olen löytänyt, etsinyt ja kohdannut. Tie ei ole ollut helppo, monta kyyneltä olen tällä matkalla vierittänyt, monta haavaa avannut, surrut ja hoitanut. Etsinyt vastauksia ja ymmärrystä sille mitä olin ja huomannut muutoksen mitä olen tänään. Välillä ajatellut, että selviänkö tästä koskaan, mutta silti sydämessäni uskonut ja luottanut, että selviän. Terapiasta on muodostunut itselleni tuki, turva ja lohtu. Se on ollut kuin lääke, minkä olen saanut ottaa kerran viikossa. Joskus se on tuonut mukanaan sivuoireita, silti lopputulos on ollut lääkitsevä. Olen kiitollinen siitä, että pääsin terapiaan. Olen kiitollinen siitä millainen olen tämän kaiken jälkeen. Ensi vuonna jos kaikki menee hyvin, kokeilemme että pidämme terapiaan vuoden tauon. Ei kuitenkaan niin, että se lopetetaan kuin seinään, vaan niin että käyn omakustanteisesti vain kerran kuukaudessa. Näin pikku hiljaa pääsen kokeilemaan omia siipiäni, luottamaan myös niiden omien siipieni kantavuuteen. Stten vuoden lopussa harkitsemme, tarvitsenko terapiaa vielä kerran viikossa, vai annanko viimeisen vuoden mennä. Koska kolme vuotta on se aika, mitä terapiaa voi saada kelan tukemana. Terapeuttini oli sitä mieltä, että voi olla että pärjään tällä kerta kuukaudessa terapialla, silloinkin kun elämässäni tulee kriisi. Koska olen niin paljon tehnyt töitä löytääkseni keinoja käsitellä ajatuksia. Hän ei ole kuulema sitä työtä tehnyt, hän on vain kuunnellut ja tukenut ja tarvittaessa ohjannut. Itse en osaa sanoa tähän vielä mitään. Huomaan, että jossakin jokin pieni yrittää minussa välillä huutaa. Että täällä mä vielä olen ja yritän vielä roikkua sinussa kii! Ja se suurempi minussa pistää vastaan, että päivä kerrallaan, sä selviät ja siipesi ovat jo tarpeeksi vahvat lentämään itse!! Aika näyttää mitä tämä syksy tuo tulessaan, itse haluan olla luottavainen!

Mieheni lähti tänään työmatkalle. Olin töissä ja ajattelin, että nyt on oiva hetki nauttia illalla yksinolosta. Tein ihanaa salaatia, ostin suklaata ja pähkinöitä. Kävin saunassa ja laitoin kasvoille valkosuklaa kasvonaamion. Täällä nyt makoilen sohvalla, kynttilän valossa, viltin alla ja kirjoittelen tätä. Aika mukavaa! Elämän pieniä iloja!1348344855_img-9d77f28b69f826339dcc8b682