Kesäloma on ohi. Viisi viikkoa meni nopeasti. Tuli tavattua monta ystävää ja vietettyä monta ihanaa hetkeä. Ilmat olivat Suomessa sateiset, mutta aurinko helli meitä kahdeksan päivää etelän auringon alla. Matka etelään oli parasta mitä lomallani tapahtui. Pääsen siellä niin lomatunnelmaan ja nautin jokaisella solullani siellä olosta. Ja aurinko antoi voimaa tulevaan syksyyn. Syksy tulee olemaan erillainen ja näemme mieheni kanssa vähän siihen nähden mitä olemme aiemmin nähneet. Se laittoikin pohtimaan sitä, miten jaksamme tulevan pimeän kauden. Varasimme sen johdosta toisen matkan jo talveksi. Nyt on jotakin mitä odottaa ja missä varmasti paistaa aurinko myös talvella. Lomapäiviä meillä kummallakin on jäljellä vielä kolme viikkoa ja se katkaisee mukavasti tulevaa työvuotta. 

Olen viime viikkoina pohtinut paljon sitä mitä olen tänään.  Olen kuunnellut paljon sisäistä lastani. Selvennettäköön, että se tarkoittaa kykyä olla hylkäämättä itseäni. Tilanteissa jotka ennen saatoin tulkita omaksi huonommuudeksi, voi tänään tulla erillainen tulkinta. En enää roiku muissa kiinni ja odota muiden kantavan minun tarpeitani. Huomaan nykyisin, että minä olen erillinen ja että minulla on erillisen ihmisen tarpeet. En enää heittäydy niin helposti toisen ihmisen syliin ja odota ikäänkuin, että hän eläisi elämääni puolestani. Olen jollain tapaa sanoutunut irti riippuvuuksista. Se ei ole prosessina ollut kovin helppo itsellenikään. Koska olen joutunut ottamaan etäisyyttä myös tiettyihin ihmisiin. Ja vedän taas lähelleni heitä, ketkä tukevat kasvuani. Koska erillisyys merkitsee juurikin sitä, että minulla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin minä olen. Joskus aikoinaan työelämässäkin jollain tapaa jopa pelkäsin ihmisiä ketkä sanoivat voimakkasti oman mielipiteensä ja ketkä halusivat kaiken toimivan heidän tahtonsa mukaan. Tänään huomaan, että arvostan omaa työpanostani ja ennen kaikkea itseäni. Ja haluan tulla nähdyksi ja kuulluksi, vaikka asioista oltaisiinkin eri mieltä. Jos minä arvostan toista, vaadin sitä samaa arvostusta myös muilta.  Ja siinä samalla voi todeta, että erillisyys on myös rohkeutta tulla hylätyksi. Jos on kaksi ihmistä ja kumpikin seisoo omilla jaloillaan ja ottavat vastuun omista heikkouksistaan, vain silloin voi olla oikeata läheisyyttä tai ystävyyttä. Ja se kestää toisen sanomiset ja tekemiset ja sen, että asioista voidaan olla eri mieltä. Koskee se yhtälö sitten työtä tai vapaa-aikaa. ❤️