Alottaessani terapiaa tutustuin sisäiseen lapseeni. Ymmärsin, että meistä kukaan ihminen ei ole huono omasta tahdostaan, vaan meihin on siirretty se mitä ehkä vanhempamme eivät osanneet itsessään käsitellä. Heidän kivuistaan ja heidän menneisyydestään rakentuu oma identiteettimme. Jokainen ihminen kaipaa heidän hyväksyntäänsä ja saatamme toimia tietyllä tapaa, että meistä pidettäisiin. Terapian kautta sain ymmärryksen tähän ja olen siitä tietoinen. Nyt olen itse hyväksynyt itseni tällaisena kun olen nyt. Sisäinen lapseni on edelleen olemassa, se kaipaa edelleen hyväksyntää, rakkautta ja tukea ja kannustusta. Mutta tänään voin itse olla itselleni sellainen. Rakastava äiti, sisäiselle lapselleni. Olen opetellut sanomaan itselleni, että riitän juuri tällaisena kuin olen, asettanut turvalliset rajat omalle jaksamiselleni, kannustan itseäni selviämään, rakastan sisäistä lastani, minun ei tarvitse mielistellä ketään, ei esittää muuta kuin olen, ei kalastella muiden suosiota, ei suorittaa elämääni, ei näytellä tai hakea muiden hyväksyntää. Olen hyväksynyt heikkouteni, hyväksynyt vajavaisuuden itsessäni, kunnioitan omaa jaksamistani,  olen antanut anteeksi itselleni. Ja mikä tärkeintä, tunnistan tunteeni ja olen herkkä kuulemaan mitä sisälläni tapahtuu. Saan olla vihainen, surullinen, iloinen tai masentunut. Niissä ei ole mitään pahaa kun kuljen niiden lävitse ja kohtaan tunteeni. Tiedän, että olen vain lopulta ihminen ja minulla on tarpeeni ja täysi oikeus niihin. En hylkää itseäni, saadakseni muiden hyväksynnän. Sisälläni oleva pieni tyttö on vihdoinkin saanut ymmärryksen ja hän tietää mitä on levätä rakkaudessa ja saan tuntea, että elämä kantaa vaikeuksista huolimatta. 

Mielestäni on lohduttavaa tiedostaa, että meissä jokaisessa on olemassa oma sisäinen lapsemme. Se ei ole sidoksissa vanhempiemme tai läheistemme tekoihin, se on olemassa meissä itsessämme. Se lapsi täytyy vain löytää ja herkistyä tuon lapsen äänen kuulemiselle. Kuulla, mitä hänellä on asiaa ja mitä se tahtoo meille kertoa? Sulkemalla korvamme hänen ääneltään, hukkaamme osan itsestämme. Pakenemme tunteitamme ja haemme turvaa itsenne ulkopuolelta. On hienoa löytää sisäinen usko, mutta vielä hienompaa nähdä tunteensa tuon uskon takana. Koska masennuksenkin takana ei ole vain sairaus, vaan se on ihmisen sisään padottua käsittelemätöntä surua. Joka lopulta tulee esiin masennuksen muodossa. 

Nyt ajattelin lähteä oman sisäisen lapseni kanssa liikkumaan. Aion syödä hyvän aamupalan ja lähteä salille. Mukavaa viikonloppua kaikille!