Takana taas yksi viikko. On oikeastaan ollut taas mielenkiintoista seurata sitä omaa oppimista, kasvua, kykyä pitää rajat ja reagointia tiettyihin tilanteisiin, huomata muutoksia itsessä matkalla kohti syvempää ymmärrystä. On huomannut, että voi suhtautua armollisesti ja rakkaudella myös toisten voimakkaisiin reaktioihin. Ei ole tarvinnut lähteä juupas-eipäs väittelyyn. Vaan voi luottaa siihen omaan kykyyn tehdä päätöksiä asioiden suhteen. Koska lopulta vain  itseään voi muuttaa ja sitä kautta maailma ympärillä muuttuu. 

 

Päätin itse pitkän harkinnan jälkeen ottaa koronarokotuksen. Voin sanoa, että ymmärrän täysin heitä ketkä rokotuksen ottavat ja myös heitä ketkä päättävät rokotuksen jättää ottamatta. Olen vähän jopa hämilläni siltä miten jo pelkkä rokotuksen ottaminen herättää toisessa hyvin voimakkaita tunnereaktiota, sitä myönteistä tai kielteistä vastarintaa. Tai jopa kateutta siitä, että toinen on sen saanut ennen minua. Ajattelen itse, että sellainen molempien ääripäiden toisten solvaaminen ja vastakkainasettelu on surullista ja olen jopa yllättynyt monen ihmisen suhteen siitä, miten rumasti asioista puhutaan. Vaikka samaan aikaan tiedän, että vaikeat ajat paljastavat ihmisten haavat hyvinkin räikeästi. Ja toisaalta taas myös toisten valon ja rakkauden.

 

Myönnän, että itsestäni heräsi monenlaisia tunteita kun istuin odotushuoneessa odottamassa vuoroani ennen rokotusta. Edeltävänä iltana saunassa jopa itkin, kun ajatukset olivat niin sekavat ottamisen suhteen. En pystynyt toimimaan samoin kuin työkaverini. Joka totesi hyvin pontevasti: ”Ai! Minusta ei tunnu siltä. Minä menen! Otan todellakin rokotuksen!! Sen jälkeen en lue uutisia mitä siitä kirjoitetaan.” Harkitsin itse asiaa todella pitkään ja hartaasti. Omaa sisintäni ja sydäntäni kuunnellen. Olisin halunnut jopa Facebookissa kysyä ja keskustella, ihmetellä ja mutustella ja kysellä mitä itse aiot rokotuksen suhteen tehdä ja mitä ajatuksia se sinussa herättää? Mutta en jaksanut. En jaksanut vääntää asiasta. Mainitsin kyllä, että sellaisen otin. Mutta ajatukset olivat hyvin ristiriitaiset.  Facebook poisti kaikki keskustelut mitä aiheesta kirjoitimme. Vaikka keskustelun sävy oli sopuisa. Olen kaikesta huolimatta etsinyt  tietoa ja kysellyt ihmisten kokemuksia. Vaikka rokotukseen päädyin, olen edelleen asian suhteen hyvin harkitsevainen ja tietyllä tapaa jopa skeptinen. Kuulostelen itseäni ja rokotuksen tuomia oireita ja seuraan uutisointia ja toimin seuraavan rokotuksen kohdalla sydäntäni kuunnellen. 

 

Sanoin miehelleni, että jotakin on muuttunut  ja ihmisten tapa tuoda asioita esiin on kaikkea muuta kuin toista kunnioittava. Hyökätään ja piikitellään. Jos päätyy ottamaan rokotteen, miksi sitä pitää painottaa, että todellakin otan rokotuksen!! Ja viestittää koko maailmalle, että kaikkien pitää näin toimia. Miksi ei voi antaa tilaa toisen ajatuksille ja tunteille ja jopa peloille? Miksi ei enää haluta kuulla omaa sisäisen lapsen ääntä ja pelkoja, ajatuksia ja syvimpiä pohdintoja. Miksi ei pystytä keskustelemaan asioista sovussa ja luomaan yhteyttä, vaan riitoja? 

 

Ihan jokaisen meistä olisi välillä pysähtyä omien tunteidensa äärelle ja miettiä miksi, tämä asia tuntuu kipeältä ja osuu johonkin ja pohtia ja tutkia omaa reaktiota. Se ei ole aina mukavaa, mutta vapauttavaa. Tunteiden eräs tärkeimmistä tehtävistä onkin kertoa, mikä on oman hyvinvointimme kannalta tärkeää.

 

❤️