Muistan lapsuudestani hetken kun olin ihan pikkuinen tyttö. Vasta alle 3-v ja olen äitini ja mummoni kanssa kirkossa. Valkoinen arkku. Kuolema on läsnä, kaikki itkevät ja me kunnioitamme sitä hetkeä; äitini, mummoni ja kaikki läsnäolevat. Hetki on jäänyt mieleeni.

Viime päiviin on mahtunut surua. Isän poislähdön puolesta kuin koronan leviämisen vuoksi. Koko viime viikon istuin isäni sairasvuoteen äärellä sairaalassa. Pitelin kädestä, pyyhin kyyneleitäni ja hengitin syvään ja vakuutin isälleni, että me selviämme. 

Omat syvimmät pelkoni nousevat pintaan epävarmoissa tilanteissa ja saa minut sekä puhumaan, että toimimaan enemmän kuin ajattelemaan. Pelot sairastumisesta tai taloudellisesta menetyksestä tuovat pintaan monenlaisia epävarmuuksia ja saavat meidät käyttäytymään hyökkäävästi ja syyttävästi.  
Pelko siitä, että olemme uhattuna saa meidät lamaantumaan ja puolustautumaan. Se mikä normaalisti ei välttämättä tuntuisi ollenkaan niin hankalalta saa nyt ihmiset reagoimaan pelkojensa kautta.

Kun jokin on täysin väistämätöntä ja emme voi estää tai emme voi vaikuttaa tapahtumiin merkitystä hyvinvointimme kannalta on vain sillä, miten suhtaudumme asiaan. Miten saamme vaikutettua tunteisiin mitkä meissä vaikuttavat. Sitä olen harjoitellut koko tämän vuoden. En ole voinut parantaa isääni, vaan hyväksyä ja luottaa, että kaikella on tarkoituksensa. Ihan kaikilla ihmisillä on jossain määrin kuolemanpelkoa. Myös minulla on. Se on pelkona tärkeä ja osittain myös hyvä, elämää suojeleva asia. Nyt kuitenkin, koronapandemia ja sen uutisointi, varsinkin someilmiöt lietsovat todella paljon negatiivisia tunteita ja pelkoa, jotka eivät suojele miltään vaan vievät ihmisiltä voimia. Pelko ja paniikki tarttuvat hyvin helposti. Se saa kehon puolustus ja pakenemistilaan ja saa ihmiset lamaantumaan tai toimimaan. Voimavarojen tuhlaaminen saa huomion pois nykyhetkestä. 

❤️
Entäpä jos tämän ajanjaksoon tehtävä olisi pysähtyä katsomaan pelkoa, tutkia , ihmetellä ja tunnustella, jutella sen kanssa, hyväksyä ja kysyä mitä se haluaa viestiä sinulle ja miltä ehkä tässä hetkessä suojella. Hengittää ja ehkä jopa huomata, että asiat järjestyvät aina jotenkin. Ja rukoilla, hiljentyä ja pysähtyä. Nyt jos koska on se hetki, että kannattaa kokeilla, mitä se sitten sinulle koskaan antaakaan.

❤️