Tähän viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Jälleen kerran viikko katosi melkein käsistä. Kävin tällä viikolla myös terpiassa pitkästä aikaa. Sain harjoitella kerrankin läsnäoloa ja hengittämistä. Sain valita tyynyn jonka kanssa kävin sohvalle makaamaan. Terapeutti pyysi koukistamaan jalat. Ja asettamaan ne niin että jalat ovat kuitenkin erillään toisistaan, mutta polvet nojaavat toisiinsa. Toisen käden hän pyysi laittamaan rinnan päällä ja toisen käden taas vatsan päälle. Tämä auttaa tuntemaan, että hengitys menee perille asti. Sen jälkeen hengitin rauhallisesti sisään ja ulos. Liike jota harjoittelin auttaa ankkuroitumaan tähän hetkeen. Jolloin keho tuntee olevansa läsnä tässä hetkessä ja syvähengitys taas rauhoittaa  levotonta autonomista hermostoa. 

Tänään on jotenkin kaikkensa antanut olo. Väsyttää . Osittain siksi että eilen oli pitkä päivä. Kävin kampaajalla ja tapasin illalla ihania ystäviä. Naurettiin ja juteltiin sydämen kyllyydestä hyvän ruuan ja viinin ääressä. Teki niin hyvää parantaa hieman maailmaa ystävien kesken. Tänään ajattelin käydä salilla kaikesta huolimatta. Illalla tehdään hyvää ruokaa ja kokoonnutaan koko perheen voimin sohvalle katsomaan elokuvaa. Ne on niitä meidän hetkiä. 

Saan aina välillä blogini kautta kysymyksiä. Joissa kysytään neuvoja. Haluan korostaa, että en ole itse terapeutti. Kirjoitan tätä blogia jäsentääkseni omia ajatuksia ja ehkä tämän kautta asiat jättävät myös paremmin muistijäljen myös omaan mieleeni. Kiva, jos näistä keinoista on myös apua muille samassa tilanteessa oleville. Silti haluan korostaa omakohtaisen terapian tärkeyttä. Monesti juuret omaan pahaan oloon ovat paljon syvemmällä kuin mitä edes osaisi itse ajatella. Vain oman prosessoinnin  ja omakohtaisen  terapian kautta saa parhaimman avun omiin ongelmiin. Siksi olen huono vastaamaan tiettyihin kysymyksiin. Ja koen parhaaksi jättää vastaamatta. Pahoitteluni siis siitä. 

Nyt alan vetämään lenkkareita jalkaan ja lähden liikkumaan. Ihanaa viikonloppua kaikille ja aurinkoisia päiviä!