IMG_6148.jpg

 

Näen paljon unia. Näin yhtenä yönä unta. Unessa menetin kaiken tulipalossa, kaiken materiaaliksi kutsutun. Päälläni oli vain t- paita ja alushousut. Unessa minä tunsin häpeää, koska ei ollut mitään millä olisin voinut peittää itseäni. Surua, koska menetin kaiken. Vihaa, koska tämä tapahtui juuri minulle. Syyllisyyttä, koska pohdin olisinko voinut tehdä jotain toisin. Huolta, koska en tiennyt miten voin suoriutua töihin ilman omaisuutta. Rakkautta, koska koirani, mieheni ja minä selvisimme. Lohtua, koska mulla oli kotivakuutus ja ne läheiset ja ystävät ketkä auttavat. Ja ongelma, koska mulla ei ollut puhelinta millä voisin heidät tavoittaa.

 

On olemassa teorioita, että mieli voi sairastuttaa kehomme. Negatiiviset tunteet jäävät kehomme syvimpään sismpään kytemään. Vaikka panemme ne pois mielestä, ne eivät poistu kehostamme. Kehon kautta tunteet haluavat puhua meissä tietyin väliajoin. Mutta koska usein emme kehoa kuuntele, kehon ääni hukkuu järkiselityksiin. Tulee hetki, jolloin keho alkaa huutaa sairauksien ja kipujen kautta. On helpompi myöntää, että olen kipeä kuin tunteissani on nyt haasteita ja ongelmia. Oma kehoni huutaa usein terapian jälkeen. Tunteet jotka on olleet haudattuna  nousevat pintaan. Ne eivät sairastuta vaan ne tulevat tietoisuuteen. Tai ehkä enemmänkin, terapia antaa oivalluksia jotka osuvat tiettyihin runnelukkoihin jonka kautta ne nousevat tietoisuuteen. 

 

Nykyisin kuuntelen kehoani. Tällä viikolla sain taas huomata, että turvallisuuden tunne on voimallisena minussa itsessäni. Se ei rakennu muiden tai olosuhteiden kautta. Ja muutokset eivät horjuta sitä. Turvallisuuden kautta pystyn kohtamaan tunteeni. Ja tunteet eivät jää kehooni. Ennen otin ihmisten kritiikinkin ihon alle. Annoin sen määritellä jopa arvoni ihmisenä. Vahvistamalla omaa sisäistä puhetta, asettamalla omia rajoja ja harjoittelemalla itsemyötätuntoa. Olen oppinut, että se ei ole useinkaan henkilökohtaista. Palautteelle voi olla aihetta, mutta ilkeily on asia erikseen ja sitä ei tarvitse sietää. Arvostan itse avoimuutta. Ymmärsin tällä viikolla myös sen, että mun on helpompi työskennellä ihmisten kanssa jotka muistuttavat tietyllä tapaa samaa arvomaailmaa kuin itse olen. Ja taas vastaavasti tunnistan herkästi häpeään tai huonoon itsetuntoon taipuvat ihmiset. He saavat myös minut vetääntymään tietyllä tapaa sisäänpäin. En osaa ja kykene silloin olemaan täysin oma itseni, koska tiedän, että en pysty näkemään heidän sisimpäänsä. He ovat kuin ihmisiä johon tietynlainen syvempi yhteys jää luomatta. 

 

Tämä viikko antoi niin paljon. Tuntuu, että mun ajatusmaailma on muuttunut. Vastaan muutoksiin haasteina. Silloin mä voin näyttää mihin mä pystyn. Tietyt asiat kasvattavat. Tietyt asiat eivät taas muutu koskaan. Se muutos on minussa.

 

Lunta sataa, maa on valkoinen. Kevät antaa vielä odottaa. Iloista vappua kaikille!