Makoilin parveketuolissa ja katselin aurinkoa, joka säteillään sai lumen sulamaan vedeksi. Ihan pian on kevät sanoin miehelleni, ja lisäsin, että tähän liittyy vielä tänäänkin niin jänniä kehon tunteita. Niitä samoja, mitä tunsin silloin toipuessani ja palatessani takaisin työelämään pitkän sairasloman jälkeen. Vieläkin, vaikka aikaa tästä kaikesta on jo kuusi vuotta.
Ehkä tämän neurologisen prosessin ymmärtäminen on auttanut itseäni eniten ymmärtämisessä. Burnoutissa ihminen ymmärtää haavoittuneisuutensa ja sen kautta löytää omat rajansa. Aiemman kaikkeen pystyvän ihmisen rinnalle on pitänyt rakentaa uusi käsitys itsestä haavoittuvana, puutteellisena, ehkä sairaana ja heikot puolet omaavana ihmisenä. Tämä ristiriita vanhan ja uuden välillä aiheuttaa kriisin, joka tuo ahdistuneisuutta ja epävarmuuden tunteita. Psyykkisen hyvinvoinnin tärkein avain toipumisessa on se, että pystyy hyväksymään myös näitä ei toivottuja ominaisuuksia ja tunteita osaksi itseä. Tämän kriisin onnistuneessa ratkaisussa ihminen voi kokea itsensä entistä vahvemmaksi; ei pakonomaisen vahvuuden ja vaatimusten kautta vaan sen ymmärtämisen myötä, että ihmisyyteen kuuluu puutteellisuus ja vajavaisuus ja, että ihminen ei enää pelkää näitä puolia itsessään.
Olen tämän kuuden vuoden aikana joutunut opettelemaan yhteyden omaan kehooni. Näiden vuosien aikana myös huomannut, että en ole ennen ollut yhteydessä kehooni vaan enemmänkin ajatuksiini ja näin en ole kuunnellut kehoani joka on yrittänyt varoittaa ja hienovaraisesti kertoa minulle. Jääräpäisesti ennen vain pidin kiinni suunnitelmistani ja otin vastuulleni töitä ja hommia asenteella koska mä voin. Sen kaiken keskellä unohdin sen kaikkein tärkeimmän: oman terveyteni. Stressi ja korkeat kortisoliarvot suojaavat kehoa hetken aikaa sairastumiselta ja tästä syystä moni hyvä työntekijä sairastuu lomalla. Kun stressi laukeaa ja kortisoliarvot pääsevät normalisoitumaan, kehon puolustusjärjestelmä romahtaa ja pöpöt pääsevät jylläämään.
Tänään kuuntelen kehoni tuntemuksia ja tarpeita. Usein työviikon jälkeen tarvitsen lepoa. Olen perjantai illan pyhittänyt lepoillaksi. Silloin nukahdan sohvalle jo ennen kymmentä. Ja viikonloppuihin on mahduttava asioita jotka palauttavat. Ilman tätä kehoyhteyttä ei omalla kohdallani elämä ole mahdollista. Tai on, mutta siihen sisältyy silloin riski sairastua ja suuri vaara palaa loppuun uudestaan.
Monen on niin vaikea uskoa, että tämä kaikki voi osua omalle kohdalle. Itsekään en aikoinaan uskonut. Tänä päivänä voin vain toimia varoittavana esimerkkinä muille. ❤️
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.