Tämä viikko on ollut jotenkin hyvä viikko. Joka päivään on mahtunut asioita mitkä on saaneet hymyn huulille ja ajatuksen mikä pitää sisällään pienen sanan kiitollisuus. En osaa sen kummemmin edes nimetä asioita mistä moinen, mutta enkä ne elämän pienet  asiat ovat vaan tuntuneet  jotenkin suuremmilta. Toki myös se, että huomaan selvinneeni. Vaikka välillä kipu selässä on saanut verenpaineet nousemaan. Ja pimeäkausi tuntui aluksi sekoittavan yöunta, sain senkin hallintaan. Ja olen nukkunut öitä rauhallisesti. 

Jotenkin tuntuu, että olen tietyissä ajoissa muuttunut. Ennen etsin onnellisuutta asioiden kautta. Pakenin olemista ja jopa omien tunteiden kohtaamista. Vaistomaisesti kun ihminen etsii onnea oikeista olosuhteista. Lopulta jos en ole onnellinen nyt, en ole onnellinen lopulta muissakaan olosuhteissa. Koska onni ei ole oikeissa olosuhteissa vaan siinä, että hyväksymme ne olosuhteet jotka ovat juuri nyt. Uskon, että tämä on se minkä olen nyt sisäistänyt. Hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen. Eikä tarvitse enää paeta vaan nähdä se onnellisuus tässä ja nyt. Ehkä tämä on ollutkin se suurin kiitollisuuden aihe menneellä viikolla. Olen ollut onnellinen siitä mitä mulla on juurikin nyt. Ja se riittää. Vaikkakin en tarkoita edellä mainitulla sitä, että tietynlainen onnetomuus pitäisi hyväksyä. Edelleen teen asioita sen eteen jos olen onneton. Jos työpaikka ei täytä oman onnellisuuden kriteereitä. En alennu uhrin asemaan ja jää sellaseen paikkaan töihin. Vain sen vuoksi, että pelkään hypätä turvattomalle alueelle. Vaan enemmänkin ehkä se, että  haluan  nähdä pienissä asioissa sen elämäni onnellisuuden ja se ei koostu vain oikeista olosuhteista. Vaan hyväksymisestä.

Kävimme eilen myös puolisoni kanssa "treffeillä". Teemme näin aina tietyin väliajoin. Meistä on tärkeää antaa meille niitä yhteisiä hetkiä arjen keskellä, mitkä ovat vain meitä varten. Viikonloppuna olen myös liikkunut paljon. Ja sen kyllä tuntee selässä. Olo on taivaallinen. (: