❤️

Ison osan elämääni olen kokenut olevani aikuinen mutta huomannut silti säännöllisesti kuinka lapsenomaiset toimintatavat, tunteet ja reaktiot vaikuttavat elämääni yllättävän paljon. Uskon, että jos pysähdyt itsesi äärelle niin tunnistat ne monet tilanteet ihmissuhteissa, joissa reagoit kuin pieni lapsi. Myös itselläni  on tästä  kokemusta. Useinkin silloin kun tunneyhteys on itseeni katki. Silloin kun oma voimavarakuppi menee vähän kuin huomaamatta nurin, on vaikea enää toimia loogisella tavalla. Sen sijaan, että ymmärtäisi ottaa aikaa itselleen ja antaisi surun ja kivun tulla, juokseekin sitä huomaamatta karkuun. Kiukuttelee ja yrittää löytää syitä omalle olotilalleen.  Suorittaa lisää vielä vähän enempi. Suojaa itseään siltä, mitä ei ole vielä valmis kohtaamaan. Myös psyykeemme toimii tarvittaessa näin. Jos elämässä tapahtuu jotakin niin järkyttävää, että oma mieli ei pysty sitä käsittelemään, saattaa tapahtuma pyyhkiytyä jopa kokonaan pois muistista. Kokemus taltioituu kehoon odottamaan sopivampaa hetkeä. Se on siellä odottamassa ja nousee esiin, kun aika on otollinen . 

 

❤️

Yhteys  siihen sisäiseen lapseen auttaa elämään tässä ja nyt. Se sisäisen lapsen ilo, suru, viha, pelko ja rakkaus hengittävät kussakin hetkessä. Sisäisen lapsen kokemuksen kuuleminen ja vastaanottaminen pitävät elämän sisimmässä virtaavana. 

Kun pystymme hyväksymään sen mikä on; tunteet, asiat, tilanteet, voimme alkaa rakentaa myös uutta. Jos pohja ei ole kunnossa ja kiellämme jotain osia itsessämme, kaikki on kuin laastarointia, ja huipulta tiputaan uudestaan ja uudestaan.

 

Meissä kaikissa asuu sisäinen lapsi. Lapsi elää meissä aisteissa ja kokemuksissa eli on meidän se tunteita kokeva puolemme. Useinkaan lapsi meissä ei ole tullut nähdyksi, kuulluksi, kosketetuksi ja ennen kaikkea hyväksytyksi sellaisena kuin on, arvokkaana ja ainutlaatuisena yksilönä. Jotta kokisimme olevamme rakastettuja, haemme kaikin keinoin hyväksyntää ja näkyvyyttä, ensin vanhemmiltamme ja sitten ympäristöltämme, josta alkaa miellyttämisen kierre. Lapselle hyväksytyksi tuleminen on elinehto selvitymiselle. Tämä saa meidät peittämään riittämättömyyden kokemusta mm. suorittamalla, miellyttämällä, takertumalla ja kontrolloimalla, jotta omaa arvottomuuden tunnetta ei tarvitsisi kokea. Silloin elämä on enemmän selviytymistä, sen oikean elämisen sijaan.

 

Lapsi on se meidän tunteva osamme ja niin kauan kun meillä ei ole yhteyttä itseemme ja tunteisiimme, emme voi käyttää kaikkia voimavarojamme oikella tavalla. Jos tukahdutamme tai kätkemme tämän lapsen itsessämme, toimimme näennäisen aikusen tavoin ja tunne-elämämme on tukahdutettua. Silloin emme koe kivuliaita tunteitamme, mutta emme myöskään sitä aitoa iloa ja riemua. Olemme kuin tunteettomia ihmisiä, emmekä osaa nauttia elämästämme. Aidosti . Vasta kun alamme ilmentämään tuota lasta, alamme elämään täydellä potentiaalilla.

 

Persoonallisuutemme jakautuu menneessä elävään sisäiseen lapseen ja opittuun vanhemmuuteen, sekä nykyhetkessä elävään aikuiseen. Menneisyys näkyy siis meissä sisäisenä lapsena, kun toimimme tässä hetkessä lapsenkaltaisesti. Sillon elämme uudestaan lapsuuttamme, emmekä ymmärrä elävämme tässä hetkessä aikuisina. Opittu vanhemmuus sisältää taas kaikki ympäristöstä tulleet ja sisäistetyt säännöt ja normit ja saattaa olla lapselle hyvinkin ankara. Vastuullinen aikuinen tässä hetkessä voi taas ottaa vastuun lapsen tunteista ja tarpeista tässä hetkessä. Mitä enemmän olemme nykyhetkessä ja läsnäolevan hetken kokemuksessa, sitä vähemmän annamme valtaa menneisyyden lukoille ja lapsen selviytymiskeinoille. Kun löydämme keinoja palata nykyhetkeen mielen ohjelmointien läpi, ei tunnelukoilla ole enää valtaa meihin. Ilman tunnelukkoja olisimme läsnä joka hetkessä, ilman taantumista menneeseen. Kokisimme vain kaikki läsnäolevat tunteemme, ilman hankaluuksia niiden kanssa. 

 

Lomaani mahtui koko tunneskaala. Toisaalta, koko vuoteen on mahtunut koko tunneskaala. Niin raskas koko vuosi on ollut. Joka kerta kun olen pysähtynyt, on suru ja tunteet noussut esiin. Mikä on ihan ymmärrettävää. Menetin tänä vuonna isäni. Siihen kaikkeen nähden mitä olen kokenut, olisi pitänyt keventää, eikä lisätä tahtia. 

 

Päälimmäisenä tunteena kuitenkin nyt lomasta jäljellä levollisuus, koska koen että löysin  yhteyden itseeni.  Olen kokenut, tuntenut ja elänyt.
Koti on kuitenkin lopulta se paras paikka maailmassa.

 ❤️