Kun on prosessoinut sitä omaa elämäänsä, alkaa näkemään tiettyjen käytösmallien taakse. Alkaa huomaamaan sitä muutosta itsessä. Tapa miten ennen toimi, ei tunnukaan enää oikealta tavalta toimia. Alkaa kuin huomaamaan, että toinen näkee lopulta itsessäni sen, mikä hänessä itsessä on muodostunut hänen oman elämänsä aikana.

Lopulta jos antaa muiden ajatusten ja mielikuvien määritellä aina omaa elämää, on suuntautuneena aina heidän suuntaan. Sen johdosta oma elämä kaventuu. Pikkuhiljaa toimii enemmän heitä kohden ja tekee asioita heistä käsin, ei omasta sisäisestä tunteesta käsin. Jolloin elämään muodostuu ristiriita. Jaksanko oikeasti, tahdonko oikeasti, teenkö lopulta näin vain miellyttääkseni muita. Vaikka oma sisäinen tarve vaatisi muuta. Lopulta oma tarve jää huomaamatta ja ihminen uupuu. Ennen ajattelin tämän olevan empatiaa. Tänään näen sen olevan oman itsensä hylkäämistä. Omien tarpeiden vähättelemistä ja huonosta itsetunnosta juontavaa käytöstä. Kun vastaan kysymykseen mitä tehdään, ihan sama. Se on vähän sama kuin mulla ei ole siihen sanottavaa ja annan toisen päättää puolestani. Vaikka sisäinen ääni samaan aikaan sanoisi muuta. Huono itsetunto vähättelee ja sanoo, että minun sanomisellani ei ole arvoa. Olen enemmin hiljaa, kuin sanon mitä ajattelen asiasta, vaikka sisimmässäni olisi paljonkin sanottavaa. Mutta miksi sanoisin, koska pelkään tuottavani sinulle pahan mielen. Eihän sillä omalla pahalla mielelläni ole välilä, huono itsetuntohan näin sanoo. Ehkä annan sinulle anteeksi vielä kerran, vaikka tiedän että se on väärin. En voi kuitenkaan poistua luotasi, koska pelkään niin kovin jääväni yksin. Mielummin hylkään sisäisen tarpeeni joka huutaa turvaan ja ajattelen asiaa järjellä, koska se voi järkeillä asian niin, että toinenhan voi vaikka muuttua. Enhän minä löytäisi ketään parempaa, huono itsetuntonihan näin sanoo. Nämä olivat kuin otteita menneisyydestäni ennen burnouttia. Elin elämääni kuin muiden kautta. Onneksi tämä on menneisyyttä. Kaikkien kohdalla näin tosin ei ole. 

Tänään olen rohkeasti se mitä olen. En ole huonompi tai sen mitättömämpi kuin sinä. En määrittele itseäni sinun kautta vaan itseni kautta. Olen yhteydessä itseeni ja omiin tarpeisiini. Ja elän niiden arvojen mukaan mitkä itselleni ovat tärkeitä ja mikä oman elämäni kannalta on olennaista. En elä sinun toiveiden tai muiden toiveiden ja mielikuvien mukaan. Vaan kerron mielipiteeni ja ajatukseni jos se on oman jaksamiseni vuoksi tärkeää. Olen vastuussa omista tunteistani, en sinun tunteistasi. Mitkä ovat rakentuneet sinun elämäsi kautta. Se ei silti tarkoita, etten välittäisi sinusta. Välitän, mutta välitän myös itsestäni. ❤️