Olen huomannut, että olin ennen melkoinen murehtija. Kannoin huolta asioista joskus aivan liikaa. Pidemmän päälle murehtiminen ei ole hyvästä. Mutta, jos sellainen on ollut aina, siitä tavasta ei ole helppo päästä eroon. Itse olen opetellut ja opettelen näitä harjoituksia edelleen. Loppuun palamisen jälkeen mä opin tekemään katastrofipäätelmiä, mitkä tuntuivat siltä, että tästä en selviä. Samalla kun ajattelin näin, se tuntui pelottavalta ja aliarvioin omaa kykyäni selvitä. Kun kirjasin näitä paperille, huomasin että nämä ajatukset toistavat itseään. Ja lopulta tajusin, että reagoin aina murehtimiseen ja huolehtimiseen samalla tavalla.

Mulla oli myös tarve etsiä ja saada vakuuttelua siitä, että kaikki on hyvin, saatoin tehdä tätä etsimällä vastauksia netin kautta tai vakuuttelemalla puolisoani, että rakastatko sä mua. Samoin ruokin itseäni lehtijutuilla, luin uutisia mitkä järkyttivät omaa mieltäni ja samalla hoin, että miksi näin käy. Todellisuudessa tämä traagisten asioiden ja ikävien juttujen pohtiminen ja lukeminen ei tee maailmaa paremmaksi paikaksi, eikä kevennä omaa mieltämme. Päinvastoin se lisää huolehtimisen, murehtimisen ja masennuksen kierrettä ja negatiivisen ajatusmallin kehää. Siksi tein päätöksen, että asetan mieleeni suodattimen, enkä lue ja katsele enää elokuvia ja kirjoja jotka ruokkivat tätä kehää. Ja opettelin tunnistamaan pikku hiljaa tätä huolikäyttäytymistä, koska pidemmän ajan kuluessa se vain teki olon ahdistavammaksi. Ja sitä kautta keho pyrki kontroloimaan näitä uhkia valmistautumalla taisteluun, sykkeeni nousi, tuli kuuma, samoin verenpaine nousi. Verenkiertoon ja sydämen sykkeseen en aina pysty vieläkään vaikuttamaan, mutta siihen voin miten tilaani suhtaudun. Mä voin hidastaa hengitystäni, hengittää syvään ja nenän kautta. Mä pystyn myös kontroloimaan lihasjännitystä. Ja kun teen lihasharjoituksia, se rauhoittaa juuri tätä autonomista hermostoa. Jos alan murehtimaan, mä kiinnitän nykyisin huomioni hengittämiseen ja palaan rauhallisesti tekemään työtäni. Olen huomannut, että siitä on iso apu jaksamisessa. Toinen mitä harrastan, on murehtimishetket jonka jälkeen keskitän ajatukseni taas positiivisiin asioihin.

Toinen minkä koin hyväksi omalla kohdallani oli elokuvatekniikka, kuvittelen että katselen elokuvaa asioista mitä pelkään. Mutta kun ne on heijastettuna elokuvissa, se ajatus ei pelota. Sitä kautta omat pelkoni menettävät voimaansa. Nämä ovat toki keinoja ja jokainen etsii ne omat keinonsa miten selvityä.