” Tiedätkö, olen rakastanut sinua aina. Ihan joka hetki. Sen sanominen on vaan ollut niin vaikeaa. Olen kiitollinen siitä, mihin asti olet elämässäsi päässyt ja millainen sinusta on tullut.” 

 

Tunnen kun silmäni kostuvat. Katson syvälle silmiisi ja mietin, että kun katson sinua tässä, en näe enää vain kuortasi. Näen kaiken sanoittamattoman sen kuoren alla. Tunnen kuin kaksi sielua kohtaisivat ja välillä on vaikeaa kuunnella itse keskustelua, kun näen syvälle sieluusi siinä samalla. Katson tässä vaiheessa elämää kaikkea rakkaudella. Näen nyt kaiken eletyn elämän rakkaudella. 

 

Kunpa voisin näyttää sinulle Isä sen miten itse näen asiat, kuinka vähän lopulta se mitä saatat ajatella totuutena, onkaan lopulta totta. Näen sinut vain rakkauden läpi. En sitä mitä on jäänyt tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Elämä on lopulta tehnyt sinusta kauniin. Kun kerrot minulle vastoinkäymisistä, minä näen sen kivun läpi sinun valtavan kasvun ja näen, että olet nyt vapaa. Huomaan kun kyynel valuu poskeasi pitkin ja tipahtaa tyynyllesi. Silmieni ohi vilahtaa yhteinen eletty elämä ja tunnen välissämme olevan syvän yhteyden. Kaikki muu oikeastaan tässä hetkessä ympärillä on merkityksetöntä. On vain tämä hetki. 

 

”Olet maailman paras isä ja rakastan sinua. Sinua parempaa isää en olisi voinut saada. Vaikka et ole sitä monesti ehkä sanonut, olet sen näyttänyt aivan jokaisessa hetkessä ja jokaisessa teossa mitä olet eteeni tehnyt. Älä koskaan unohda sitä, sanon ja pyyhin kyyneleeni.”

 

Kun tulen lähellesi ja katson silmiisi ja kosketat kättäni, en haluaisi päästää siitä irti. Voisin vain käpertyä syliisi, juuri niin miten lapsena tein ja jäädä siihen.