Palasin omalta opintovapaalta töihin elokuussa. Työhön paluun jälkeen olen paljon pyöritellyt mielessäni asioita, mitkä liittyvät ihmisen tapaan toimia tietyissä tilanteissa. Pyrin olemaan omassa työssäni vähän liiankin pedantti. Teen asioita perusteellisesti ja pyrin siihen, että joustan ja lasken, että kaikki saisivat saman verran aikaa ja tilaa tehdä asioita mitä heille kuuluu. Näin en ole kokenut kuitenkaan aina ympärilläni olevien ihmisten toimivan.

Olen todennut oman elämäni ja omien opintojeni kautta ihmisen mielen olevan hyvin huolikeskeinen ja murehtiminen on hyvin luonnollinen tapa reagoida silloin kun elämässä on haasteita ja silloin aika usein käy niin, että ratkaisujen sijaan mieli alkaa pyöritellä ongelmia ja lopulta niistä tulee se ainoa asia mitä pystymme näkemään. Olenkin päässyt taas näkemään mitä tapahtuu, kun näin käy tiimityössö. Missä yksi on varustettu tällä murehtimiseen pyrkivällä ajatusmallilla milloin toinen taas herkästi lähtee samaan mukaan ja kolmas tarttuu tiimin energioihin ja ei osaa tai uskalla asettaa rajoja ja esittää muutos ajatuksia. Lopputulos on hämmennys ja tila missä aletaan toimimaan näistä uhkakuvista käsin. 

Huolestuneena mielemme kulkee kehää, mantelitumake on jatkuvassa hälytystilassa jolloin se skannaa vain uhkia. Asioiden loputon kelaaminen ei kuitenkaan johda mihinkään rakentavaan. Sen sijaan se johtaa helposti itsekritiikkiin, häpeään ja muihin ikäviin tunteisiin ja lopulta se aiheuttaa meille ihan oikean sisäisen uhkareaktion. Ihminen ajaa kuin itse itse ansaan. 

Synnytämme lopulta uhan omista ajatuksistamme ja tämä käynnistää päälle selviytymistilan, joka tunnetaan myös taistele-pakene tilana tai jää paikoilleen -reaktiona. Tässä tilanteessa pitäisi jonkun tiimissä osata ankkuroitua turvaan ja pysähtyä ja yrittää rauhoittaa levoton työkaveri ja myöskin oma laukkaava mieli ja uhkakuvat. Tai tiimissä siihen ei kukaan pysty, olisi jonkun siihen työpaikalla pystyttävä. Muuten tilanne alkaa vaikuttamaan koko työyhteisöön. 

Sisäisen kriitikkomme ollessa äänessä tarvitsemme sen vastakohdaksi itsemyötätuntoa. Sitä aikuista, joka rauhoittaa siellä sisimmässä olevaa pientä lasta, mikä ehkä kaaoksen keskellä kokee olevansa turvaton. Ettei pääse käymään niin, että se lapsi nousee tekemään valintoja palaveripöydän ääressä tai yhteisen kahvipöydän ääressä ja näin aiheuttamaan ympärilleen kaaosta.

Tunteiden säätely on todella tärkeä taito ihan jokaisella ja sitä voi myös harjoitella. 

Kun olemme tilanteessa, jossa tunteet kuumenevat, lähdemme helposti niiden vietäväksi. Kielteiset tunteet ovat normaaleja ja niitä saa ja pitää voida ilmaista. Mutta sitä pitää pohtia, että miten. Se ei saa johtaa tietenkään toisten loukkaamiseen. Toisinaan hankalien asioiden ja tunteiden käsittelyssä tarvitaan aikaa ja etäisyyttä, ja toisissa hetkissä ne on parempi purkaa heti. 

Olen itse todennut, että kun mieli kuohahtaa, otan etäisyyttä asiaan ja sitä ennen yritän huomioida mitä tunteita tämä tilanne minussa herättää? Liittyykö siihen ehkä jotain fyysisiä tuntemuksia kehossani? Kun tunnistan triggereitä itsessäni, voin hyödyntää niitä valitsemalla tietoisesti, miten toimin tilanteessa ilman että reagoin siihen heti. Tämä auttaa jo paljon tunnistamaan, missä tai miten voin muuttaa ajattelutapaani, jotta voin käsitellä vaikeita tilanteita paremmin.  

Tunteiden säätelyä on mahdollista harjoitella arkisissakin tilanteissa.

Aivomme ovat koko ajan aktiiviset. Ajatuksemme ovat sisäistä puhetta, joiden taustalla on aina omia uskomuksia, jotka ruokkivat emotionaalisia reaktioitamme. Jos voit tutkailla tunteen taustalla olevaa uskomusta, voi aika nopeasti huomata onko se sinulle hyödyllinen vai ei. Jo tämä jo auttaa oivaltamaan toisenlaisia toimintatapoja. 

Kun osaa nimetä ja tunnistaa tunteita, voit alkaa kuunnella niitä tarkemmin. Tunteet ovat viestintuojia ja kertovat meille aina jotain odotuksistamme ja omista tarpeistamme.